keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kahden vasemmiston malli

Kuten aika moni nykypolitiikan skeptikko on sanonut, Suomen eduskunta on "säätiöity". Kahdeksan eduskuntapuoluetta on parempi juttu kuin USA:n republikaani-demokraatti-systeemi, mutta todelliset vaihtoehdot saadaan pidetyksi ulkona meikäläisestäkin systeemistä. Eduskuntapuolueet maksavat vaalitukea itselleen ja varmistavat mediajyräyksellä paikkansa seuraavassakin eduskunnassa. Kaikilla kahdeksalla puolueella on selkeästi oma roolinsa, ja koska pohjoismaisessa demokratiassa tarvitaan myös vasemmisto, sen roolia näyttelee eduskunnassa vasemmistoliitto. Muita vasemmistoja "eduskuntasäätiö" ei tunne, tarvitse eikä tahdo.

Vähän väliä tulee kuitenkin päivänselväksi, miksi nykyinen eduskuntavasemmisto ei oikeasti riitä. Yksi näkökulma avautui, kun vasemmistoliiton puheenjohtaja – ja ministeri – Paavo Arhinmäki kävi heiluttamassa sateenkaarilippua yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa. Koko keskustavasemmisto aina vasemmistovihreitä ja -demareita myöten on hurrannut, kuinka rohkea Paavo uskalsi olla: hän puolusti avoimesti seksuaalivähemmistöjä naapurimaassa, joka tunnetusti sortaa seksuaalivähemmistöjä. Olihan se rohkeaa, mikäli rohkeus samastetaan punkkareiden räväkkiin ilmauksiin anarkistisessa mielenosoituksessa. Valitettavasti Venäjän päätöksentekijöinä ei ole yhtään punkkaria eikä anarkismi Venäjän kansan keskuudessa erityisen suosittua. Koska Arhinmäki on ministeri, hän edustaa myös Suomea, ja voidaan olla varmoja, että venäläisestä valtavirtanäkökulmasta ministerin pussyriotmainen "huliganismi" on nousukasmaisen pienen naapurimaan avoimen nenäkästä vittuilua.

Periaatteessa vähemmistöjen huonon aseman esiintuominen on tietysti hyvä juttu. Olisi myös paikallaan, että seksuaalivähemmistöjen asema oikeasti paranisi Venäjällä. Se, ettei vasemmistoliiton puheenjohtaja ja ministeri hallitse tai edes tahdo hallita keinoja, joilla asiat voisivat mennä paremmin perille venäläiseen tajuntaan, osoittaa alkeellista tietoisuudentasoa. Arhinmäki pitäytyy mieluiten keinoissa, jotka näyttävät hyvältä moderniin länsimaiseen silmään, sillä hän ei selvästi piittaa lainkaan perinteisestä itämaisesta silmästä. "Meidän juttu" on keskustavasemmiston mielestä parempi kuin "niiden juttu". Kyseessä on lievempi versio samasta asiasta, mitä USA tekee pyristelemällä muun muassa Iranin kimppuun. Se haluaa levittää länsimaista elämäntapaa ja länsimaisia asenteita, jotka takaavat valtavat mahdollisuudet länsimaiselle bisnekselle. Jos kokoomus syyllistyy tämänkaltaiseen toimintaan, se on ymmärrettävää, mutta kun vasemmiston tointa "eduskuntasäätiössä" hoitava ryhmä sortuu samaan, kyseessä on pienoinen skandaali.

Toinen ongelma on suomalaisen eduskuntavasemmiston eli keskustavasemmiston yksilökeskeisyys, jonka tapaus Arhinmäki tuo myös esiin. Yhteiskuntarakenteiden muuttamisen ja sosialismin sijaan ihanteeksi on otettu jokaisen kansalaisen oikeus oman identiteetin hyväksyntään. Asia sinänsä on jälleen OK. En kaipaa paluuta yhteiskuntaan, jossa homojen on oltava "kaapissa", transsukupuolisista puhumattakaan. Mutta jos siinä on koko juttu, niin asetelma kavaltaa, että keskustavasemmiston mielestä yhteiskuntarakenteet ja kapitalismi ovat OK. Järjestelmä kaipaa vain hienosäätöä, ei perinpohjaista muuttamista. Tällaisen keskitien liberaalidemariuden myyminen ainoana hyväksyttynä "vasemmistona" on huijaus, ja sen tähden Suomeeen tarvitaan toinen vahva vasemmistoryhmittymä, joka on oikeasti vasemmalla.

Millä tavoin "toinen vasemmisto" sitten poikkeaisi nykyisestä eduskuntavasemmistosta? On aika tarpeetonta vaatia esimerkiksi yhtenäistä suhtautumista Paavo Arhinmäen sateenkaarilipputempaukseen: jotkut näkevät siinä oikeanlaista menemisen meininkiä, joka ei säväytä minunlaistani asioita kauan pyöritellyttä takapihafilosofia. Oleellisempaa kuin suhde tällaisiin yksittäistapauksiin onkin asioiden arvojärjestys. Ensisijainen pyrkimys on syytä olla kapitalismin nujertaminen ja yhteiskunnan kokonaisvaltainen muuttaminen. Koska puolueen tms. yhteenliittymän toiminta-alue on Suomi, keskitytään ensisijaisesti Suomeen eikä tuudittauduta kuvitelmaan, että meillä on kaikki kohtalaisen hyvin. Siltä pohjalta ei yksinkertaisesti synny muutosta. "Toisen vasemmiston" on myös tiedostettava tällaiset asioiden väliset vaikutusyhteydet ja levitettävä sitä tietoisuutta niin kuin sellainen vasemmisto, joka saa oikeasti jotain aikaan, on aina tehnyt. Vasemmiston uusi yhteenliittymä ei saa tukea bisnesnäkökohtia eikä hyväksyä sellaista politiikkaa, joka alkeellisesti tiedostaen näyttää "kivalta", mutta jonka taakse kätkeytyy porvareiden tai suurpääoman intressi. Lisäksi "toinen vasemmisto" ei saa olla yksi puolue muiden joukossa – samassa rintamassa vasemmistoliiton, vihreiden ja ehkä SDP:n kanssa – vaan täysin eri ryhmä, jolla on täysin oma poliittinen diskurssi. Missä vihreät tekevät pesäeron perussuomalaisiin ja vasemmistoliitto myötäilee vihreitä, uuden vasemmiston on tehtävä pesäero nimenomaan kokoomukseen, aina ja ensisijaisesti kokoomukseen – vihreistä ja vasemmistoliitosta riippumatta. Ei ole olemassa hyvää kapitalismia, ja Suomen ensisijainen kapitalistipuolue on tänään ja pysyvästi kokoomus.

Entäpä ne ihmisoikeudet, se yksilönvapaus ja oikeus omaan hyväksyttyyn identiteettiin? Entäpä suhde niihin maihin, jotka edellä mainittuja asioita polkevat? Keskustavasemmisto, joka ei oikeasti näe omassa pesässä putsattavaa, ajattelee tässä yhteydessä Venäjää, Kiinaa, Pohjois-Koreaa, Irania ynnä muita. Kriittisin osa keskustavasemmistoa saattaa nostaa joukkoon myös USA:n. Uuden vasemmiston yhteenliittymän on kyettävä oivaltamaan tässä yhteydessä: "Niin, suhde Suomeen." Niin kuin USA julistaa ja levittää demokratiaa, joka on heidän omassa pesässään aivan surkeassa jamassa, niin myös Suomi tyrkyttää naapureilleen asioita, jotka eivät itselläkään ole hoidossa. Kysymys ei ole siitä, kuinka paljon homot saavat näkyvyyttä kaupallisessa mediassa, vaan siitä millainen oikeus jokaisella ihmisellä on oikeasti elää niin kuin haluaa ja hyväksi tuntee. "Toisen vasemmiston" on ymmärrettävä, että ihminen on vapaa päättämään itse omasta elämästään. Vain silloin, kun ihminen pyrkii päättämään toistenkin elämistä, yhteiskunnalla on asiaan jotakin sanottavaa. "Suvaitseva" ja "liberaali" nyky-Suomi on täpösen täynnä rajoituksia, kieltoja, uhkailua, maanittelua, painostusta, keppejä, porkkanoita ja sovinnaisuussääntöjä sen tähden, että ihmiset eläisivät niin kuin kapitalistinen bisnestalous haluaa heidän elävän.

Eduskuntavaalien 2015 lähestyessä saamme läpikäydä näytelmän, jossa eduskunta yrittää säilyttää säätiömuotonsa ja estää oikeasti vasemmistolaisen vasemmiston läpimurron sisäänsä. Mutta jos (mieli tekisi sanoa: kun) se tapahtuu, eduskunta saa tottua kahden vasemmiston malliin – ja säätiömallin purkautumiseen.

4 kommenttia:

  1. Kelpo skenaario (analyysi mahdollisuuksista) sinulla, mutta "Kahden vasemmiston..."?

    Oletkos laskenut, kuinka moneksi vasemmisto ehti menneinä vuosikymmeninä jo pilkkoutua? Eikä se ole siitään ehjääntynyt.

    Arhinmäen puolue on pelkkä tennarikenkä-spraymaalipuolue (kulissienmaalarit), sen sisällä ovat osittain entiset taistolaiset ja SKDL ja niiden sisällä vielä hajuna muutama änkyrämpikin; mummon sisällä mummo. Viittaan rukkasellani Yrttiahon ja jo kolumnistiksi heittäytyneen Tennilän suuntiin joilla on omat kannattajansa.

    Sivumennen sanoen Tennilästä olen kyllä pitänyt jostakin syystä aina; suoruudestaan ainakin.

    Olen sitä mieltä, ettei sellaista voimakasta, yhtenäistä vasemmistoa ole (onko koskaan ollutkaan?) eikä kukaan pysty kokoamaan, jolla jotain merkitystä politiikassa (ainakaan lähivuosikymmeninä) tulisi olemaan. Ei näin pienillä kentillä voida edes haaveilla "kahdesta vasemmistosta" kun niitä pitäisi olla vain yksi ja ainoa jotta se selättäisi vallitsevan markkinamaailmojen trendin (pysyisi itse irti helposta mammonan haalimisesta). Mukana pitäisi olla demarit ja soinislaiset juurineen, että kepua ja kokoomusta kykenisivät nenästä vääntämään. Vihreätkin saisivat taustalla punastella enämpi.

    Mutta että tästä porukasta samanvärisen lipun heiluttajia muovattaisiin...! (Enkä tarkoita sateenkaarilippua, enkä myöskään pilkkaa sitä; on marginaalista kun politiikasta oikeasti puhutaan; sisältyy ihmisoikeuksiin ilman että sitä erikseen tarvitsisi liputtaa kuten itsekin siihen suuntaan sanot).

    Yrjön (Hakasen) johtama SKP kuolee hänen mukanaan pois. Eli "ääri"vasemmisto lakkaa olemasta ja sen jälkeen "ääri"-etuliitteellä merkitään vain äärioikeisto omine ilkeine kujeineen ja natseineen.

    Kepulaisetkin ovat siinneet aikoinaan useammasta kuin yhdestä (Maalaisliitto) samanhenkisestä ryhmittymästä, mutta se on ihmeen kaupalla pompahtanut aikatavalla yhtenäisenä pinnalle kun ovat oikean "johtajan" keulilleen saaneet. Vähän outo juttu näin kaupungistuvassa maailmassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi haluat masentaa ihmisiä, jotka pyrkivät aktiivisesti toimimaan muutoksen puolesta, jos ymmärrät kuitenkin oikein hyvin miksi muutosta tarvitaan? Onko jotenkin onnellinen tila ihmiselle, ettei usko enää mihinkään ja rupeaa kyyniseksi joka suuntaan, vai onko se sinulle henkilökohtaisesti niin onneton tila että haet lohtua olotilan jakamisesta muillekin?

      Minä en halua koskaan kyynistyä enkä menettää toivoani. Ellen ole mukana rakentamassa muutosta, haluan vielä kuolinvuoteellani uskoa siihen että asiat muuttuvat pian paremmiksi.

      Yrjö Hakanen muuten ei ole ollut enää kuukausiin SKP:n puheenjohtaja, vaan hänen tilalleen valittiin Juha-Pekka Väisänen. Itse en pitänyt henkilövalintaa kovin hyvänä, mutta se on kuitenkin jees, ettei puikoissa ole enää Hakanen. SKP joka tapauksessa ajaa yhteenliittymän muodostamista yhdessä muun radikaalivasemmiston kanssa – kunhan eivät vain pyri SKP:n nimen työntämiseen väkisin esille, se nimittäin torpedoi koko projektin.

      Poista
    2. Elähän nyt: En mitenkään HALUA ketään masentaa; tässä ei ole mitään henkilökohtaista eikä yritystä riitelyyn.

      Hahmotan kirjoituksesikin niin, että se käsittää joukkoa, siis "vasemmistoa", ei Sinua, Keijua.

      Eihän minulla mitään vasemmistoa vastaan ole, vain joitakin käsityksiä ihmisen kyvyistä hallita jotain, mitä tahansa, joukkona, jopa yksilönä (itse en ole kyennyt hallitsemaan yhtään mitään).

      Pahiten ihmiseksi itsensä nimennyt eliö on epäonnistunut niiden joukoissa, joiden jumalana on raha, valta ja elintilan hankkiminen. Sillä pyrkimyksellään se syö oman häntänsä lisäksi elinmahdollisuudet kaikilta, jopa muilta lajeilta, tai niiltä nimenomaan aivan ensiksi.

      Kerron vain, minkä näen, enkä aina itsekään käsitä, miksi näin näen.

      Jos joku jaksaa vielä uskoa johonkin tässä hirveässä maailmassa ei se ole minulta eikä keneltäkään muulta pois.

      Toivon toisinkin päin olevaksi. Eli jos joku ei mihinkään usko eikä ihmisen kykyihin luota (paitsi tuhoamishommissa), niin arvonsa hällekin (mulle) on annettava vaikka osaako sille, arvon antamiselle, arvoa antaa tämmöinen enää?

      Onhan tämä aikamoista omalla kohdallani olla näin kyyninen: on lapsia ja lapsenlapsia; tulevaisuutta konkreettisesti.

      Totta kai siksi toivon, että edes jokin osa yhteiskunnassa ja sen toiminnoissa kantaisi, ja että joku jaksaa puurtaa sekä uskoa vaikkapa nyt politiikan saralla onnistumisiin.

      Muuta kun ei ole vielä kyetty kehittelemään kuin demokratia-nimen alle kirjoitettuja lausekkeita ihmiskunnan hyvinvointiin pyrkimiseksi, ja niiden kai pitäisi tarkoittaa juuri niitä ohjelmia joiden varaan vasemmisto alun alkaen on muodostumaan alkanut. Oikeistollahan ne ohjelmat olivat paljon kapea-alaisimpia koska käsittivät oikeutuksen hyvinvointiin vain valmiiksi hyvinvoiville.

      Ihmisen yhtenäisyys ihan missä vain sen toiminnoissa tuntuu niin hataralta unelmalta kun se on tähän mennessä onnistunut täydellisesti vain sotimisissa (voittajien puolelle vain siinäkin).

      Ja nyt, kun se (lajimme) "pilviin" rakentelee, niin epäuskoni sen kuin yltyy minkään onnistumisesta.

      Mutta varmaan vaistoaisit senkin, jos kirjoittaisin muuta kuin ajattelen?

      Hakasen tiesin jo vaihtuneen, mutta kirjoitin huolimattomasti hänestä mainitessani.

      SKP on todella nimensä tahrannut ja se tahra paistaa lävitse vaikka mikä nimi radikaalivasemmistolle annettaisiin. Aika, monen vuosikymmenen mittainen, voi ainoastaan sen haalistaa.

      Miten esimerkiksi kirjoittaa uusi puolueohjelma niin, etteikö sieltä se vanha lävitse näkyisi?

      Miten kirjoittaa kokonaan uusi ohjelma jonka periatteet ja päämäärät olisivat, ainakin osittain, samat kuin SKP:lla?

      Samat ihmiset siellä alkuun toimivat, heidät tunnetaan ja heillä on leima jos ei otsassa niin kankussa.

      Ja lopuksi: mitenkä ryöstää kokoomukselta takaisin sen ilkkuen viemät työmiehen rukkaset?

      Ja, Keiju: ihan ystävyydellä ja kunnioituksella persoonaasi kohtaan nämäkin rivit kirjoitin; elä masennu.

      Poista
  2. Kiitoksia, Valto. Aika paljon asiaa tässä nyt... Ensiksikin, itse en tuollaiseen "laji"-ajatteluun usko enkä ole koskaan uskonut. Minusta se on vain taannuttavaa. Uskon tosissani, että ajatus ihmislajista jotenkin tietynlaisena on manipuloitu meille/meihin niiden suunnalta, joita se ajatus hyödyttää. Ihmiset eivät enää usko ihmisen pystyvän "hyvään" (mitä se ikinä onkin); seuraus: ihmiset ovat sumeilematta "pahoja" (mitä sekin taas ikinä on) tai ainakin välinpitämättömiä.

    Ei minusta SKP:n "tahran" pidä täysin näkymättömiin haalistua. Päinvastoin, silloin kun jossakin on SKP:tä, mutta tämä jokin ei ole SKP, epäilen leiman voivan kääntyä jollakin salaperäisellä tavalla positiiviseksi. Ei kaikille potentiaalisille äänestäjille tietenkään (tunnettu totuus: kaikkia ei voi miellyttää), mutta voi silti olla että yllättävän monille. Ystävämme perussuomalaisetkin kantavat natsileimaa ja sen kun porskuttavat. Me (ääri)vasemmalla voimme vain vaikuttaa siihen, millainen "tahran" sisältö on: viittaako ajatus SKP:stä vanhaan ja kunniakkaaseen, sotienvälisenä aikana sorrettuun työväenpuolueeseen, vaiko 1970-luvun joukkovoimaan, vai kenties siihen sotkuun mihin puolueen rippeet ajautuivat 1980-luvun lopuksi ja mistä selvittiin jonkinlaisin kepulikonstein. Se viimemainittu on kaikkein ikävin leima.

    No joo, ei tässä tosiaan masennuta, päinvastoin – toivoa on niin pitkään kuin henki pihisee. Eikä se vielä edes pihisemään ole ruvennut.

    VastaaPoista