torstai 25. elokuuta 2011

Genret politiikassa

Minut on kutsuttu syyskuussa alustajaksi seminaariin, jossa on paikalla lähinnä kommunisteja. Vaikka muutama heistä saattaa lehteillä näitä sivuja, en usko heidän ottavan niin nokkiinsa, että kutsuni päätetään perua. Itse asiassa selvensin kutsuvalle osapuolelle (SKP:n Uudenmaan piirijärjestön... öh... onko se nyt piirisihteeri?), etten varsinaisesti edusta minkään puolueen kantoja ja intressejä vaan yhtäältä omiani ja toisaalta rajat ylittävän yhteistyön. Kuulemma se sopii oikein hyvin. Pohdin tässä vapaamuotoisesti asioita, jotka ovat etukäteen tulleet seminaaria ajatellen mieleeni.

Sen verran minussa on kulttuurintutkijaa (vrt. sosiologi tai vaihtoehtoisesti marxisti), että aion nyt soveltaa genren käsitettä. Politiikka on kulttuurisesta näkökulmasta ryhmä genrejä. Nyky-Suomessa on sattunut (hupsista!), että kokoomus, demarit, vihreät, RKP ja jopa hallituksesta pudotettu keskusta edustavat samaa poliittista genreä. Heillä on kyllä omat tyylinsä, joka on genren alakäsite, mutta laajassa mittakaavassa ne muistuttavat liiaksi toisiaan ollakseen erillisiä genrejä. Ennen viime vaaleja huomasin, että vasemmistoliitolla ja kommunisteilla oli yhteinen genre. Se ilmeni vastatessani vaalikonekysymyksiin: puolueiden ehdokkaat limittyivät yhteensopivuuslistoilla melkein täydellisesti. Mutta vaalien jälkeen vas-liitto on tungettu samaan hallitukseen edellä mainittujen kanssa (miinus keskusta plus kristillisdemokraatit) ja myös genret ovat sekoittuneet. Sekoittuminen ei sinänsä ole kulttuurisesti huono juttu, mutta otapa selvää puolueesta, jonka suu resitoi valtionhoitajapuolueiden sanataidetta ja selkään on töherretty punaista vaihtoehtotaidetta.

Mistä löydämme valtionhoitajista selvästi poikkeavan genren? Tietysti perussuomalaisista. Joku huomioi Terhoforumilla, ettei tapaus Anders Breivik, ihme kyllä, ollut taittanut heidän kannatuksensa kasvua. Höpsistä! Persujen houkutus on muutoin ollut niin huikeissa lukemissa, että kannatus kirjattaisiin vielä isommin numeroin ilman Suomen Sisun/Jussi Halla-ahon yhteyttä Norjan ammuskelijaan. Minulle riippumattomana vasemmistolaisena on täysin käsittämätöntä, ettei vasemmalta pystytä millään lailla vastaamaan perussuomalaiseen buumiin. Mutta ainoa ns. vakavasti otettava vasemmistopuolue eli vasemmistoliitto on loannut itsensä valtionhoitajien genreen ja itsellään myös kommunistien genren. Jos totta puhutaan (nyt tulee sisäpiirikokemusta), SKP:n kommarit eivät pystyneet vaalien alla sanomaan vas-liittoon verrattuna mitään omaa paitsi "suhtautukaa varauksellisesti vasureiden lupauksiin – he ovat pettäneet ennenkin". Niin pettivät jälleen, mutta sitä omaa ei ole siitä huolimatta.

Myöhemmin syyskuussa Tampereelle vaeltanee satamäärin kommunisteja, kun täällä järjestetään "Tiedonantaja-festivaali". Ohjelmistosta löytyy myös keskustelu, jossa pohditaan vasemmistoyhteistyötä. Alustajina on pari SKP:läistä ja pari kriittisen siiven vasuria – siinä kaikki. Itse kaipailisin mukaan väkeä STP:n ja SAFKAn (Suomen antifasistinen komitea) suunnalta. Miksikö – heillähän on tiettävästi vielä SKP:täkin vähemmän kannatusta, jäsenistä puhumattakaan? Siksi, että heillä on ilmiselvästi oma genrensä, ja nyt tarvitaan nimenomaan valtamassasta erottuvaa genreä. Tätä ei voi selkeämmin vääntää. En yhdy kaikkiin STP:läisiin tai safkalaisiin näkemyksiin, mutta olen niistä tällä hetkellä paljon vakuuttuneempi kuin vasemman laidan "sovinnaiston" jutuista. Uskon vilpittömästi, että persujenkin kannattajista moni haluaa vain ilmaista vastustuksensa yksisilmäistä globaalin kapitalismin ja imperialismin hyväksyntää kohtaan, ei mitään sen fasistisempaa. Ja fasismia vastaanhan tässä ollaan, itse asiassa jopa tulevan seminaarin alustusaiheeni puitteissa.

Mutta eikö genre ole kulttuurisesti jotain kielteistä? Enkö paasaa toisissa asiayhteyksissä genreajattelua ja kaikenlaisia "true"-fundamentalisteja vastaan? Jaa juu. Siksi täytyykin luoda yhteenliittymä, jossa vasureilta käyttämättä jääneen punaisen genren ja äärivasemmistolaisen antifasistigenren välille rakennetaan silta. Aina se on parempaa poliittis-kulttuurista "crossoveria" kuin kapitalismin ja imperialismin hyväksyjien mukaanottaminen.