keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Nyt mennään asian ytimeen!

Kuten jokainen pikkuisenkaan asioita seurannut tietää, Japanin Fukushimassa on sattunut monivaiheinen ydinvoimalaonnettomuus. Asiantuntijat sijoittivat sen alun perin luokkaan 4 eli vähäisemmäksi kuin Harrisburgin onnettomuus USA:ssa vuonna 1979. Tapahtumien jatkuessa onnettomuus on kuitenkin korotettu luokkaan 6 eli Harrisburgin ja surullisen kuuluisan Tsernobylin (1986) väliin. Erään Säteilyturvakeskuksen asiantuntijan mukaan Fukushiman onnettomuudesta voi tulla "pahempi kuin Tsernobyl".

Onnettomuus on paljastanut käsittämättömiä rakenteita Suomen yhteiskunnallisesta keskustelusta. Yksi tyypillinen linjaus on "ei voi sattua Suomessa, täällä on turvallisemmat ydinvoimalat". Muistaako kukaan enää Mikko Saarelan sarkastista lauluntekstiä Suomi-ilmiö vuodelta 1980 – "Harrisburg on jossain toisella planeetalla, ei sellaista voi sattua koivun ja tähden alla"? On totta, että Suomessa ei tapahdu (tai oleteta tapahtuvan) sellaisia luonnonilmiöitä kuin maanjäristys ja tsunami, jotka Fukushimassa laittoivat tapahtumaketjun alulle. Kuitenkin Taloussanomien selvityksessä kerrotaan, että hirmumyrskyyn ja öljykatastrofiin merellä ei ole Olkiluodossa varustauduttu. On erittäin huolestuttavaa, että viikon emäsammakon "Suomessa on maailman turvallisimmat ydinvoimalat" päästi suustaan maamme pääministeri.

Oma lukunsa on se, että onnettomuus sattui Japanissa. Jotkut ovat epätoivon vimmalla pyrkineet suhtautumaan asiaan niin kuin se olisi tapahtunut jossain Burkina Fasossa, ilmiselvässä tekniikan kehitysmaassa. Miten sivistynyt ja asioita seuraava ihminen voikin unohtaa, että Japani on ollut jo vuosikymmeniä teknologian edelläkävijä koko maailmassa? Tämä asetelma saattaa uuteen valoon myös Tsernobylin 25 vuoden takaisen ydinvoimalaonnettomuuden. Yleinen totuus on Suomessa kuulunut, että Neuvostoliitossa oli kaikki ratkaisevasti pielessä – missään muualla ei moista katastrofia olisi voinut sattua. Mikäli kapitalisteja olisi uskominen, nyky-Japanin pitäisi päihittää kasari-NL lukemin 100–0. Ja kuitenkin tuhannet ihmiset pakenevat joka hetki onnettomuuden ulottuvuusalueelta. Toki Fukushimassa (ja yleisemminkin Japanin voimaloissa) on tunnustettu olevan puutteita, mutta Suomessako ei ole niitä? Vastahan me saimme lukea laiminlyönneistä ja tiedon pimityksestä Arevan Olkiluodon työmaalla.

Nenilleen ovat onneksi/epäonneksi (tarpeeton yliviivataan) saaneet ne pölvästit, jotka vielä maanantaina uhosivat, että Fukushiman tapaus nimenomaan osoittaa ydinvoiman turvallisuuden. Silloin uskallettiin vielä väittää, että kun systeemi kestää näin hyvin maanjäristyksen ja tsunamin, se kestää mitä hyvänsä. Tiistai ja keskiviikko ovat osoittaneet, että eipäs kestänytkään. Netissä on kyllä aktivoitunut kummallinen ryhmä, joka on julistautunut entistä vahvemmin ydinvoiman kannattajiksi Fukushiman onnettomuuden jälkeen. Onko kyse siitä, kun jotkut ovat pitäneet Suomea "ydinvoiman renessanssin" edelläkävijänä? On varmaan kamalan isänmaallista kannattaa ydinvoimaa, kun Saksassa ollaan jo heittämässä ydinpyyhettä kehään. No, nyt ainakin voi lakonisesti todeta "renessanssin" olevan ohi.

Ydinvoimaa ovat kannattaneet Suomessa ensisijaisesti porvaripuolueet – etunenässä tietysti kokoomus, mutta asiaan ovat kytkeytyneet myös keskusta, RKP, työväenpuoluetta leikkivä SDP ja muutospuoluetta leikkivät perussuomalaiset. Lisäksi on kuvaavaa, että kun Jyväskylässä pidettiin tsunamin ja maanjäristyksen uhreja sureva, ydinvoimaa vastustava mielenilmaus, vihreitä ei kuulemma näkynyt. Leijonaleirissä vitsit taitavat olla vähissä. Vielä surullisempaa on, että ydinvoimamyönteisten porvareiden rinnalla jaksaa pitää älämölöä jokunen Suomen Työväenpuolueeksi itseään kutsuvan ryhmittymän ehdokas. Voi yhtenäisen vasemmiston unelmaa. Onneksi voi aina luottaa siihen, että jos antaa huhtikuun eduskuntavaaleissa äänensä SKP:lle tai Vasemmistoliitolle, se ääni ei mene ydinvoiman kannattajalle. Kun päättäjät eivät ymmärrä vaihtaa kantaansa, on aika vaihtaa päättäjiä.

4 kommenttia:

  1. Jos tilanne vielä pahenee Japanissa ja tokiolaiset sekä kymmenet miljoonat muutkin pienen saarivaltion asukkaat altistuvat säteilylle, on siinä historiallista ironiaa kerrakseen kun muistaa Nagasakin ja Hirosiman ja missä alunalkaen atomivoima ihmisen käyttöön alun alkaen luotiin, ja miksi.

    Ydinvoima on kuin Hitlerin Saksan "talousihmeen" synnyttämä Wolksvagen, kansanauto joka kelpasi sen kehittelijöiden verisistä käsistä huolimatta sotien jälkeen kaikille eikä kukaan huomauttanut, että eipäs hypitä haudoilla.

    VastaaPoista
  2. Mr Roosevelt: "We've got something that will get you on your knees and pray." Hirohito: "All those people in Hiroshima and Nagasaki..." Mr Truman: "Yes. It will all be under your command, except that we say who is an enemy and who is a friend."

    Joopa joo...

    VastaaPoista
  3. Keiju:

    tuo viimeinen oli todella kylmäävä muistutus. Mitäs muuta jenkit ovat sanoneet kuin kertoneet maailmalle (esim. Naton kautta) kuka on vihollinen ja kuka on ystävä?

    Nyt kumminkin japanilaisista jotkut tahtovat amerikkalaisia selvittämään miten kamala tilanne oikaistaan. Olen miettinyt ihan yksinkertaista juttua. Nimittäin sitä, että ydinreaktorin tarkoitus on aiheuttaa ketjureaktio joka antaa sitten sähköä ja lämpöä.

    Kyllä sen piti olla hallittu juttu...

    VastaaPoista
  4. Sen vaikutus, että jenkit ovat aina sanoneet sitä ja tätä, on MEISSÄKIN syvällä koko ajan. Sen imperialismin totalitaarisuus ilmenee aika hyvin siitä, kun syyskuun 2001 tapahtumien jälkeen Bushin hallitus kutsui koolle ryhmän eri alojen vaikuttajia pohtimaan USA:n maanpuolustusstrategiaa – ja mukana oli myös Hollywood.

    VastaaPoista