perjantai 25. maaliskuuta 2011

Mikä henki minua kantaa?

Kirjoitukseni otsikko on tarkoituksellinen viittaus Antti Eskolan omaelämäkerralliseen pohdintakirjaan, jota kuulemma ei pidä kutsua muistelmiksi. Eskolahan nykyään tarkastelee maailmaa sosiologisen näkökulman lisäksi myös hiukan uskonnollisesta näkökulmasta. Kuitenkin siinä, missä hän aika pitkälle sosiologisoi uskontoa, käy tässä kirjoituksessa hieman päinvastoin.

Minusta on täysin luonnollista, että ihmisiä kiinnostaa perimmäinen totuus elämästä. Yksi sellainen totuus on, että tähän asti uskottavimman tietämyksen perusteella koko elämän kirjo on kehittynyt evoluution myötä samasta kantamuodosta. Ei ole mitään syytä olettaa, että erilaisia elämiä olisi kehittynyt toisistaan riippumatta eri puolilla planeettaa. Tämä tarkoittaa, että 1) kaikilla ihmisillä – riippumatta kansallisuudesta, ihonväristä, sukupuolesta tai mistään muustakaan – on yhteinen esi-isä/äiti, 2) ihmislajin jäsenillä on samoin yhteiset esivanhemmat kaikkien muiden eliölajien edustajien kanssa. Niinpä jokainen sota on veljessota, jokainen naisenraiskaaja raiskaa oman sisarensa ja jokainen eliöyhteisön tuho kohdistuu omiin sukulaisiin. Hinduilla on sanonta tat tvam asi, "se olet sinä", joka muistuttaa, mihin tappaminen sielunvaelluksen valossa kohdistuu. Mutta meidän ei tarvitse hyväksyä sielunvaellusoppia tajutaksemme saman asiasisällön.

"Every individual is responsible to help guide our global family in the right direction", muistuttaa Dalai-laman tuore Twitter-merkintä. Siinä se jo tuli, globaali perhe – ja toinenkin olennaisuus: jokainen yksilö on vastuussa sen suunnasta. Tällä planeetalla on niin monta tallaajaa, että ihminen monesti kuvittelee olevansa täysin häviävä osa kokonaisuutta. Näin ei kuitenkaan ole. Jos Napoleon ja Adolf Hitler olivat häviäviä osia, miksi he saivat aikaan niin paljon hävitystä? Ja jos yksi ihminen pystyy saamaan aikaan niin paljon negatiivista, miksei sama olisi mahdollista myös positiivisen suhteen? En pyri tällä sanomaan, että jokaisen ihmisen – tai vaikka eläimen – olisi saavutettava niin paljon valtaa kuin mahdollista, vaan että kuka hyvänsä meistä voi olla se ratkaiseva linkki, jonka vaikutuksesta jokin asia kääntyy parempaan päin.

Kaikki elämä on siis samaa perhettä, ja jokaisella meistä on rajaton mahdollisuus vaikuttaa. Tämä henki kantaa minua silloin, kun esiinnyn vaalikampanjatyöntekijänä ("reaalipoliitikkona", kuten yksi kommentti kuului) tai tällaisena B-luokan nettiesseistinä.

Politiikka on nykymaailmassa niin pilalle korruptoitunut elämänlohko, että moni uskoo maailman tulevan paremmaksi, jos politiikka loppuu. Olen eri mieltä. Nähdäkseni politiikan alkuperäinen funktio on ollut luoda jotain kontrollia mielivallan keskelle, ja jos politiikasta ihan noin vain luovutaan, täysi mielivalta palautuu. Nyky-Suomen kaltaisessa yhteiskunnassakin on paljon mielivaltaa, ja sen määrä näyttää vain lisääntyvän. Samaan aikaan päätöksenteko ohjautuu entistä useammin ohi koko poliittisen järjestelmän, yhtäältä markkinoiden ja bisneksen, toisaalta virkamiesten alaisuuteen. Minusta tässä on selkeä asiayhteys. Jos poliittinen järjestelmä ottaisi yhteiskunnan nykyistä enemmän haltuunsa, emme enää eläisi mielivallan keskellä. Tämä ei tarkoita, että koko elämä täytyisi väen vängällä "politisoida" tai yhteiskunta byrokratisoida, vaan ratkaisut ja pelisäännöt voivat olla hyvinkin yksinkertaisia. Oleellisinta on järjestelmän luonteen muuttaminen: mielivaltaisen ja korruptoituneen markkinatalouden tilalle tarvitaan suunnitelmatalous.

Jokainen ihminen voi vaikuttaa maailman menoon kaikin mahdollisin tavoin, mutta varminta on poliittinen vaikuttaminen. Valtaosa Suomen nykyisistä puolueista on sitoutunut markkinatalouteen. Eduskunnan merkittävin poikkeus on Vasemmistoliitto, joka bisneksen kehittämisen sijaan laittaisi sille kapuloita rattaisiin. Tämä on ehdottomasti kannatettava pyrkimys. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan vaadi järjestelmän luonteen perusteellista muuttamista, joka haiskahtaakin enemmän kommunistien idealta. Olen joskus määritellyt, että SKP:n näkemykset ovat yhtä kuin Vas-liiton näkemykset miinus korruptio. Jäätyään jo kolme kertaa eduskunnan ulkopuolelle kommunistit ovat pysyneet turvassa niin sovinnaisuus- kuin lehmänkauppavaatimuksilta. Kunnanvaltuustoissa kommunisteja kuitenkin on. Sielläkin he ovat ihailtavasti pitäneet kiinni kapitalisminvastaisesta linjasta.

Voisi tiivistää, että politiikka ei yleisesti ottaen ole maailmanparantajien touhua, mutta vasemmistolainen politiikka on. (Tykkäisin tässä tarkentaa, että puhun "sydämen vasemmistolaisuudesta" enkä pragmatistisesta vasemmistolaisuudesta.) Maailmanparannus on pohjimmiltaan sitä, ettei tyydytä nykyiseen ristiriitaiseen maailmaan, vaan halutaan tehdä siitä hyvä – tai jopa "ihana" (lainatakseni ilmauksen eräältä kommunistiehdokkaalta, jota avustin vaalikoneen täyttämisessä). Minulle se tarkoittaa sitä, että kun kävelen asuinrakennukseni pihalta koilliseen alarinteeseen, näen liikennettä, havupuita ja verhoja kerrostalojen ikkunoissa, ajattelen, että me kaikki olemme yhtä ja jokaisessa meistä sykkii sama elämä. Kun tiedostan, että maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään luonnollisempaa kuin toimia rauhan, yhteisyyden ja tasapainon puolesta kaikilla mahdollisilla tavoilla – myös sillä varmimmalla.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Nyt mennään asian ytimeen!

Kuten jokainen pikkuisenkaan asioita seurannut tietää, Japanin Fukushimassa on sattunut monivaiheinen ydinvoimalaonnettomuus. Asiantuntijat sijoittivat sen alun perin luokkaan 4 eli vähäisemmäksi kuin Harrisburgin onnettomuus USA:ssa vuonna 1979. Tapahtumien jatkuessa onnettomuus on kuitenkin korotettu luokkaan 6 eli Harrisburgin ja surullisen kuuluisan Tsernobylin (1986) väliin. Erään Säteilyturvakeskuksen asiantuntijan mukaan Fukushiman onnettomuudesta voi tulla "pahempi kuin Tsernobyl".

Onnettomuus on paljastanut käsittämättömiä rakenteita Suomen yhteiskunnallisesta keskustelusta. Yksi tyypillinen linjaus on "ei voi sattua Suomessa, täällä on turvallisemmat ydinvoimalat". Muistaako kukaan enää Mikko Saarelan sarkastista lauluntekstiä Suomi-ilmiö vuodelta 1980 – "Harrisburg on jossain toisella planeetalla, ei sellaista voi sattua koivun ja tähden alla"? On totta, että Suomessa ei tapahdu (tai oleteta tapahtuvan) sellaisia luonnonilmiöitä kuin maanjäristys ja tsunami, jotka Fukushimassa laittoivat tapahtumaketjun alulle. Kuitenkin Taloussanomien selvityksessä kerrotaan, että hirmumyrskyyn ja öljykatastrofiin merellä ei ole Olkiluodossa varustauduttu. On erittäin huolestuttavaa, että viikon emäsammakon "Suomessa on maailman turvallisimmat ydinvoimalat" päästi suustaan maamme pääministeri.

Oma lukunsa on se, että onnettomuus sattui Japanissa. Jotkut ovat epätoivon vimmalla pyrkineet suhtautumaan asiaan niin kuin se olisi tapahtunut jossain Burkina Fasossa, ilmiselvässä tekniikan kehitysmaassa. Miten sivistynyt ja asioita seuraava ihminen voikin unohtaa, että Japani on ollut jo vuosikymmeniä teknologian edelläkävijä koko maailmassa? Tämä asetelma saattaa uuteen valoon myös Tsernobylin 25 vuoden takaisen ydinvoimalaonnettomuuden. Yleinen totuus on Suomessa kuulunut, että Neuvostoliitossa oli kaikki ratkaisevasti pielessä – missään muualla ei moista katastrofia olisi voinut sattua. Mikäli kapitalisteja olisi uskominen, nyky-Japanin pitäisi päihittää kasari-NL lukemin 100–0. Ja kuitenkin tuhannet ihmiset pakenevat joka hetki onnettomuuden ulottuvuusalueelta. Toki Fukushimassa (ja yleisemminkin Japanin voimaloissa) on tunnustettu olevan puutteita, mutta Suomessako ei ole niitä? Vastahan me saimme lukea laiminlyönneistä ja tiedon pimityksestä Arevan Olkiluodon työmaalla.

Nenilleen ovat onneksi/epäonneksi (tarpeeton yliviivataan) saaneet ne pölvästit, jotka vielä maanantaina uhosivat, että Fukushiman tapaus nimenomaan osoittaa ydinvoiman turvallisuuden. Silloin uskallettiin vielä väittää, että kun systeemi kestää näin hyvin maanjäristyksen ja tsunamin, se kestää mitä hyvänsä. Tiistai ja keskiviikko ovat osoittaneet, että eipäs kestänytkään. Netissä on kyllä aktivoitunut kummallinen ryhmä, joka on julistautunut entistä vahvemmin ydinvoiman kannattajiksi Fukushiman onnettomuuden jälkeen. Onko kyse siitä, kun jotkut ovat pitäneet Suomea "ydinvoiman renessanssin" edelläkävijänä? On varmaan kamalan isänmaallista kannattaa ydinvoimaa, kun Saksassa ollaan jo heittämässä ydinpyyhettä kehään. No, nyt ainakin voi lakonisesti todeta "renessanssin" olevan ohi.

Ydinvoimaa ovat kannattaneet Suomessa ensisijaisesti porvaripuolueet – etunenässä tietysti kokoomus, mutta asiaan ovat kytkeytyneet myös keskusta, RKP, työväenpuoluetta leikkivä SDP ja muutospuoluetta leikkivät perussuomalaiset. Lisäksi on kuvaavaa, että kun Jyväskylässä pidettiin tsunamin ja maanjäristyksen uhreja sureva, ydinvoimaa vastustava mielenilmaus, vihreitä ei kuulemma näkynyt. Leijonaleirissä vitsit taitavat olla vähissä. Vielä surullisempaa on, että ydinvoimamyönteisten porvareiden rinnalla jaksaa pitää älämölöä jokunen Suomen Työväenpuolueeksi itseään kutsuvan ryhmittymän ehdokas. Voi yhtenäisen vasemmiston unelmaa. Onneksi voi aina luottaa siihen, että jos antaa huhtikuun eduskuntavaaleissa äänensä SKP:lle tai Vasemmistoliitolle, se ääni ei mene ydinvoiman kannattajalle. Kun päättäjät eivät ymmärrä vaihtaa kantaansa, on aika vaihtaa päättäjiä.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Talousdemokratiaa, Zeitgeistia ja yhden asian liikkeitä

Kun tätä aikaa elää, ei voi olla kiinnittämättä huomiota, että joka nurkasta versoo nyt uusia yhteiskunnallisia ideoita. Länsimainen kapitalistinen yhteiskunta on pahoin kriisiytynyt, mikä tuntuu Suomessa lukuisilla eri tavoilla talouslamasta ja oikeistopopulismin kannatuksesta aina Irlannin ja Kreikan pankkien tukemiseen saakka. Hätä ja hämmennys synnyttävät primaarireaktioita, joista edetään syvällisempiin muutosvaatimuksiin.

Yksi esiin tulleista ideoista on hanke "Suomen talousdemokraattisen puolueen" perustamiseksi. Asialla on joukko toimijoita hyvin erilaisista puoluetaustoista, mutta näkyvin talousdemokratiaan yhdistetty henkilö on puoluesukkuloija Markku Uusipaavalniemi. Vasemmiston veteraanipoliitikko Esko Seppänen tuskin liittyy mahdolliseen puolueeseen, mutta hän on antanut talousdemokratian idealle tukensa. Ainakin yksi talousdemokraattiaktiivi löytyy myös Piraattipuolueen listoilta. Lyhykäisyydessään talousdemokraattien idea kuuluu, että rahan valta on palautettava kapitalistisilta firmoilta demokraattiselle valtiolle.

Punavihertävissä vaihtoehtopiireissä sana 'Zeitgeist' on jo pitkään tarkoittanut muutakin kuin ajan henkeä. Television Putous-ohjelman Munamiehen eli Riku Niemisen myötä Zeitgeist-liike on saanut ansaitsemaansa, tosin aika vääristeltyä, julkisuutta. Underground-elokuvien Zeitgeist Addendum ja Zeitgeist: Moving Forward inspiroima liike pyrkii luomaan tulevaisuuden, jossa ei ole sotaa, köyhyyttä, rikollisuutta, yhteiskuntaluokkia tai korruptiota. Toisin kuin esimerkiksi talousdemokraatit, Z-liike kieltää olevansa poliittinen liike. Sen sijaan se puhuu ihmisten tietoisuuden kasvusta ja luonnollisesta asioiden etenemisestä, samalla kun se kyseenalaistaa nykyisen historiankirjoituksen ja arvojärjestelmän.

Joka puolella toimii myös muutosliikkeitä, joiden ytimessä on jokin yksittäinen ja irrallinen teema. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä kävin Oikeutta eläimille -yhdistyksen järjestämässä mielenosoituksessa turkistarhausta vastaan. Paikalle saapuneet parisataa ihmistä ilmaisivat läsnäolollaan ja äänenkäytöllään, että jo 1990-luvun puolivälissä toimineen yhdistyksen ideoilla on vimmaista kannatusta. Vihreät yrittivät tehdä kulkueesta oman vaalitilaisuutensa, mutta sitä ei siitä tullut. Ympäristöliikkeistä ansaitsee maininnan myös ilmastoliike Hyökyaalto, jonka tilaisuudessa kävin loppuvuodesta 2010. Ovela, mutta pyyteetön ja väkivallaton toiminta hyvän asian puolesta teki suuremman vaikutuksen kuin taustafilosofia.

Lisäksi on ympäristövallankumouksellinen Vihreä puolue, joka nimestään huolimatta ei (ehkä Zeitgeist-liikkeen ideoita myötäillen) aio osallistua politiikkaan. Piraattipuolue sen sijaan on mukana jo tämänkeväisissä eduskuntavaaleissa ideoineen laajennetuista kansalaisoikeuksista sekä kulttuurin ja tiedon vapaudesta. Muutos 2011 -puolue pyrkii nimensä mukaisesti muutokseen; mitä se muutos on, jää väistämättä hieman epäselväksi. Puolueen piirissä toimii nimittäin sekä perussuomalaishenkisiä maahanmuuttokriitikoita että Zeitgeist-henkisiä maailmanparantajia.

Omasta puolestani voisin sanoa, että kannatan useimpia yllä mainittujen ryhmien muutospyrkimyksiä. Taloudellinen demokratia on yhteiskunnan umpisolmujen setvimisessä lähes välttämättömyys; samoin yhdyn Zeitgeist-liikkeen tietoisuudenlaajennusideaan. Ympäristöliikkeiden vaatimukset ovat niin ikään perusteltuja, eikä ajatuksessa kansalaisen – ihmisen – oikeuksien vapauttamisesta ole sinänsä mitään vikaa.

Jotain silti puuttuu. Voisin suositella muutosryhmille yhteistä luettavaa. Sen olennaisen osan muodostaa Karl Marxin tuotanto, jonka lisänä voi ajatella sellaisia vaikuttajia kuin Engels, Lenin, Luxemburg, Gramsci ja Guevara. Ei sovi myöskään väheksyä myöhempiä suomalaisia marxisteja (Antti Eskolan Yhteisiä asioita tulee erityisesti mieleen). Joka tapauksessa voi yleistää, että talousdemokraattien, Z-liikkeen, ympäristöaktiivien ynnä muiden täytyisi opiskella Marxia ja marxismia. Niistä kirjoituksista löytyy huomattavasti ajattomampi ja perusteellisempi yhteiskuntakritiikki kuin tämän ajan liikkeet pystyvät yhdessä tai erikseen tarjoamaan. Kansalaisliikehdinnän täyttämällä nykytilanteella on myös huomattavia yhtäläisyyksiä 1960-lukuun, aikaan, joka edelsi marxilaisten ideoiden uudelleenlöytämistä ja "suuren unelman aikaa".

Asian ydin on siis tämä: kapitalismi täytyy lakkauttaa, yhteiskunta täytyy muuttaa, ympäristö täytyy pelastaa, ihmiskunnan täytyy kasvattaa itsensä uudelleen – kyllä. Siihen tavoitteeseen päästään siirtymällä sosialismiin, joka ottaa talouden ja tuotantovälineet firmojen mielivallalta yhteiskunnan haltuun. Sosialismiin päästään luomalla yhteistyötä työväenluokan ja sivistyneistön välille, rakentamalla kestävää luokkataistelutoimintaa sekä äänestämällä puolueita ja ehdokkaita, jotka ovat varauksettomasti vasemmalla. Sosialismin aikana voidaan suunnitella siirtymää lopulliseen hyvään yhteiskuntaan, "suureen unelmaan", jossa sota, köyhyys, rikollisuus, yhteiskuntaluokat, korruptio, ympäristöongelmat ja ihmisoikeuksien rajoittaminen siirtyvät pysyvästi historiaan.